Elikä.. Päätimme ekstempore lähteä Saloon mätsäriin tuossa viime perjantaine. Näin Turun Sanomissa ilmoituksen ja otin tytöt mukaan.

Ilma oli kylmä ja hieman vetinen aamulla (taisi jotain lumen tapaistakin tulla taivaalta). No siinä ajoimme iskän kanssa Saloon, jonkun koulun kentälle. Jonotin ensin pitemmässä jonossa, jossa sain Yoyon ilmoitettua pieniin ja sen jälkeen vaihdoin jonoa Reetan ilmoittamiseksi veteraaneihin.

Odottelu aika oli pitkä ennen kuin oli kummankaan tytön vuoro. Onneksi paikalla oli tuuttuja. Pienet lk podengot Unelma ja ... Apua nyt en muista sen uroksen nimeä.. =( Hieman noloa, mutta laitan sen kun muistan. Siinä sitten harrastimme hieman peinimuotoista pode painia ja katsoimme Yoyon kanssa kun podengot olivat lapsi & koira kisassa. Valitettavasti he eivät menestyneet vaikka esittäjät esittivät hienosti koiransa. (tuomari teetti vaikeita kuvioita nuorille).

No juuri ennen kehä vuorojamme asteli paikalle aivan syötävän ihana 5 kuukauden ikäinen pieni kk pode "Veera". Kyllä siinä Yoyo hetken ihmetteli: "ihan kun katsoisi peiliin". Yhdennäköisyyttä oli aikalailla. Hauskinta kaikessa oli se, että Veeran perheeseen kuului sheltti Reetta. Mikä yhteen sattuma.. pode + Reetta -yhdistelmä (Sirunkin (pieni kk pode)omistajalla on länderi, jonka nimi on Reetta). Niin Veera oli hienosti sinisten pentujen kolmas.

No sitten itse kehän tapahtumiin. Ensin oli vuorossa Reetan kanssa veteraani kehä. Parinamme oli noin 11-vuotias dobberi (?). Reetta sai sinisen nauhan, vain koska liikkeet eivät olleet kovin hyvät tuomarin mielestä (itse olen tietenkin toista mieltä=)). Muutaman minuutin kuluttua oli siitten Yoyon vuoro yrittää valloittaa tuomari. Yoyo liikkui hienosti ja käyttäytyi muutenkin mallikelpoisesti, jopa pöydällä, jossa Yoyo ei aina tahdo käyttäytyä. Yoyo sai punaisen nauhan.

Samalla kun olimme Yoyon kanssa kehässä alkoi sinisten veteraanien kehä, joka sai hetken odotella saapumistani. No sitten itse sinisten kehä: Reetta oli neljäs. (Ja Veeran Reetta shelti oli pun 1.. BIS sijoitusta en sitten tiedä).

Punaisten pienten koirien kehää saatiinkin sitten taas odotella tovi, jos toinenkin. Tuuli alkoi samalla yltyä. Odottelun jälkeen Yoyo alkoi jo väsyä, mutta pääsimme silti kahdeksan parhaan joukkoon. Sijoitusta ei silti tulut. Sitten nokka kotia kohti. (niin ja jos muuta hyötyä/iloa ei ollut (,vaikka olikin) niin saimme treenailtua tokoa häiriön alla).

Iltapäivällä suuntasimme nokkamme kohti metsää. Menimme äidin kanssa tekemään ensimmäistä verijälkeä, ikinä, koirillemme. Reitti oli suora noin 10-20 metriä. 1 ½ tunnin kuluttua tulimme paikalle koirien kanssa ja teimme jokaisen kanssa jäljen erikseen.

Verdi: Hmmm.. Mikäs täällä tuoksuuu..? Täytyypä merkata tämä reitti. Ai, onko täällä namia, no jospa vähän nuuskin.. No mitä sä siinä osoittelet maahan.. Se on verta joo, ky mä nyt tiiän.. Ahaa täällä on taas nämia..

Verdi: no nyt mä alan tajuta.. Mun pitää nuuskii tätä verta.. Mut enks sais merkata ees hiukan.. No ei sit mä etin nää namit.. Nam, lauantaimakkaraa....!

Reetta: ai mitä mun pitää etsiä?!? no hyi yök verta... ai siis nami, no sitten.. lisääääääääääääääää!!!! Namiaaaaaaa!!!!!!!!! en mä ehi nuskuttaa mitään ällöä verta kun mä haistan jossain namia...

Yoyo: meeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeetttttttttttttttttttttttttttttttssssssssssssssssssssssss ssssssssssssäääääääääääääääääää!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! mätuun ihan hulluksi.. En mä nyt ehdi kuuntelee. Eks sä tajua?!? Ai hei tääl on tätä ihanaa verta.. Nam... No mut en mä nyt pysty kun oon päässyt metsääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääännnnnnn!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Eli tästä voitte päätellä miten meni. Nyt vaan pikku hiljaa koitetaan oppiia nää jäljen salat ihan hauskan pitoa varten.